- Mukana maailman ensimmäinen kannettava blu-ray-soitin
Panasonic on julkaissut kuusi uutta blu-ray-soitinta. Joukossa on maailman ensimmäinen kannettava blu-ray-soitin, entistä nopeampia ja helppokäyttöisempiä pöytäsoittimia sekä kolme uutta kotiteatterijärjestelmää. Kaikissa uutuuslaitteissa on erittäin kehittyneet verkkotoiminnot, joiden avulla ne voivat toistaa YouTube-videoita ja valokuvia verkosta.
Panasonic tuo markkinoille maailman ensimmäisen kannettavan blu-ray-soittimen. Pieni ja tyylikäs DMP-B15 on varustettu 8,9 tuuman laajakuvaisella WSVGA-kuvaruudulla. Laite painaa noin 1,6 kiloa.
Siinä on BD Live- ja VIERA CAST -verkkotoiminnot sekä SD-korttipaikka digikameran kuvien tai HD-videokameran otosten katselemiseksi. HDMI-liitännän avulla soittimen voi liittää teräväpiirtotelevisioon tai kotiteatterilaitteistoon.
Panasonicin VIERA CAST -teknologian avulla voidaan verkosta katsella esim. YouTube-videoita tai Picasa-kuvapalvelun valokuvia tai vaikkapa seurata säätiedotuksia ja pörssikursseja. Palveluiden ja toimintojen määrää laajennetaan jatkuvasti.
Laitteet tukevat BD Live -toimintoa, jonka avulla verkosta voi ladata soittimelle esimerkiksi kuvia, tekstityksiä ja muuta dataa. Lisäksi käyttäjät voivat osallistua tietokilpailuihin tai useiden pelaajien interaktiivisiin peleihin.
DMP-BD80 ja DMP-BD60 ovat uusia pöytäsoittimia. Niissä on Panasonicin Hollywood PHL -laboratorion kehittämä PHL Reference Chroma Processor Plus -videoprosessori. Se käsittelee blu-ray-videosignaalia kaksi kertaa perinteisiä menetelmiä paremmalla tarkkuudella. Sen ansiosta elokuvien vivahteikas värimaailma on äärimmäisen lähellä alkuperäistä. Uusi High Precision 4:4:4 -teknologia käsittelee blu-ray-kuvan pikselit pysty- ja vaakasuunnassa. Tietyillä Panasonicin televisioilla katsottuna teknologia tuottaa täysin alkuperäistä filmiä vastaavan kuvan. Laitteet osaavat myös skaalata tavallisen DVD-kuvan teräväpiirtoiseksi 1080p-kuvaksi.
HD Audio -dekooderin (Dolby TrueHD, Dolby Digital Plus ja DTS-HD Master Audio Essential) ansiosta uudet mallit tukevat blu-ray-soittimien 7.1-kanavaista äänimaisemaa. Mikäli kotiteatterilaitteet on kytketty soittimiin HDMI-liitännän kautta, voi 7.1-kanavaisesta äänimaisemasta nauttia sellaisillakin laitteilla, jotka eivät tue HD Audiota. DMP-BD80:ssa on myös analoginen 7.1-äänilähtö kotiteatterivahvistimille, joissa ei ole HDMI-liitäntää.
Sekä BD80- että BD60-malleissa on BD Live ja VIERA CAST -toiminnot. Molemmissa malleissa on korttipaikka esimerkiksi kuvien siirtämiseksi SD-muistikorttia käyttävistä video- tai digikameroista.
Kolme uutta blu-ray-kotiteatterilaitteistoa ovat erittäin kompakti SC-BTX70, sekä ”täysikokoiset” SC-BT205 ja SC-BT200.
SC-BTX70 on erittäin ohut, ja se on helppo sijoittaa nykyaikaisen taulutelevision yhteyteen. Järjestelmässä on kaksi pääkaiutinta ja subwoofer, mutta Panasonicin surround-teknologian ja kaiutinten rakenteen ansiosta se pystyy luomaan aidontuntuisen 7.1-äänikuvan.
SC-BT205- ja SC-BT200-laitteistoissa on kaksi etukaiutinta, keskikaiutin sekä subwoofer. Keski- ja etukaiuttimien elementtien materiaalina käytetään jäykkää mutta kevyttä bambua, jonka ansiosta elementit toimivat erittäin nopeasti.
Järjestelmän matalat äänet toistaa Kelton-periaatteella rakennettu subwoofer. Siinä on kaksi kammiota, joista etummaisessa on 25 senttimetrin äänielementti. Etummainen kammio toimii samalla akustisena suodattimena, poistaen häiritsevät äänet. Tuloksena on syvä ja todenmukainen bassotoisto.
Kotiteatterilaitteiden virrankulutus on entistä pienempi. Laitteistot vievät 20 prosenttia vähemmän virtaa kuin vastaavat edeltävät mallit.
Myös uusissa kotiteatterilaitteistoissa on BD Live- ja VIERA CAST -verkkotoiminnot.