Kaikissa televisioissa on oltava uusi EU:n energiamerkintä 30.11.2011 alkaen. Se osoittaa, paljonko energiaa uudenaikaiset esimerkiksi taulutelevisiot kuluttavat. Panasonic toivottaa tämän uuden EU-säädöksen tervetulleeksi, sillä energiankulutus on voitava saada selville. Ympäristön suojeleminen ja kestävä kehitys ohjaavat Panasonicin tuotekehitystä.
Tee oikea ostopäätös. Ei riitä, että televisio sopii katselupaikkaan. Lisäksi sen on täytettävä kuvan laadulle ja toimivuudelle asetettavat vaatimukset.
Uuden television vähäinen energiantarve toimii vain lähtökohtana, eli se on perusedellytys. Kun päätät viettää täydellisen elokuvaillan, muista energiatehokkuus ja television käyttäminen oikein.
Siksi olemme koonneet seuraavat tiedot. Niissä korostetaan television energiankulutukseen vaikuttavia tekijöitä katselun aikana.
Panasonic on aina panostanut kuvan laatuun. Se on tärkein television laadun määräävä tekijä! Laatu saavutetaan vain käyttämällä tehokkaita prosessoreja ja nopeaa signaalinkäsittelyä, jotta jokainen kuvapiste muodostuu oikein. Helpoin tapa saavuttaa houkuttelevalta näyttävä EU-energiamerkintä olisi heikentää kuvan laatua. Panasonic pyrkii kuitenkin tuottamaan hämmästyttävän kotiteatterikokemuksen kehittämällä kuvatekniikkaa jatkuvasti. Panasonic on yhdistänyt loistavan kuvanlaadun ja energian säästämisen toisiinsa, minkä useat monien vuosien aikana saadut alan lehtien palkinnot todistavat.
Kuva-asetukset
Kun säädät television kuva-asetukset omien mieltymystesi ja esimerkiksi katselupaikan valaistuksen mukaan, voit parantaa kuvan laatua ja säästää energiaa. Kuvan tavallinen kirkkausasetus on yleensä liian kirkas hämärästi valaistuissa huoneissa. Tällöin tuhlataan energiaa. Siksi Panasonic on varustanut uusimmat VIERA-mallit valoisuuden tunnistamisella. Television kirkkautta vähennetään automaattisesti, kun sitä katsellaan pimeässä huoneessa. Televisio säätää kirkkautensa itse myös päivänvalossa katseltaessa. Tällöin säästyy energiaa ympäristön hyödyksi.
Kuvan sisällöllä on suuri merkitys
Uusimmat plasmatelevisiot kuluttavat tummien kohtausten aikana jopa 60 % vähemmän energiaa kuin valoisia kohtauksia katseltaessa. Riippumaton ISO-sertifioitu saksalainen testauslaboratorio AV T.O.P. Messtechnik GmbH on havainnut tämän tekemissään tutkimuksissa. Siksi esimerkiksi science fiction -elokuvien ystävien on hyvä tietää, että plasmatelevisiot kuluttavat yleensä paljon vähemmän energiaa kuin EU-energiamerkinnän perusteella voisi päätellä. Jos kuva on suuren osan ajasta tumma, energiaa kuluu jopa vähemmän kuin LED LCD -televisiossa.
Nykyaikainen televisio kuluttaa sähköä 122 wattia (esimerkiksi VIERA NeoPlasma TX-P42G30, jonka kuvaruudun läpimitta on 106 cm). Kannattaa muistaa, että pelikonsoli kuluttaa vielä enemmän, ja sitä käytetään yleensä vain median toistamiseen. Jos sen tilalle vaihdetaan Panasonicin Blu-ray DiscTM -soitin, esimerkiksi vain 13 wattia kuluttava DMP-BDT310, sähköä säästyy paljon enemmän.
Olohuoneen halogeenikohdevalot kuluttavat helposti yli 300 wattia. Kun tähän lisätään 100 wattia kuluttava stereojärjestelmä, kotiteatterin energiankulutus ylittää helposti 600 wattia. Kun nämä laitteet säädetään oikein, sähköä voi säästyä runsaasti.
Jos televisiota ostettaessa valintaperusteena käytetään vain energiankulutusta, monia kuvanlaadun ja ominaisuuksien kaltaisia tärkeitä tekijöitä ei oteta huomioon. Tilannetta voi verrata autoon, jolla on mukava ajaa pitkiä matkoja, ja jossa on uudenaikaiset turvallisuutta ja mukavuutta parantavat ominaisuudet. Se kuluttaa enemmän energiaa kuin pieni kaupunkiajoon tarkoitettu auto, joka on kevyempi, sillä monet laitteet on jätetty pois. Vastaavasti pitkien rentouttavien elokuvailtojen viettämiseen kotona tarkoitettu televisio kuluttaa enemmän energiaa, sillä se pystyy näyttämään vaativan kuvan oikein, kuten nopeita liikkeitä sisältävät urheiluohjelmat ja toimintakohtaukset sekä 3D-sisällön. Nämä ominaisuudet sisältävää televisiota voidaan katsella myös erittäin energiatehokkaasti.
Mitä tehokkaampi Siksi Panasonicin kehittyneen VT30-sarjan edut tulevat selkeästi esiin, varsinkin 3D-tekniikassa. Kun erittäin tehokas kahdella ytimellä varustettu signaalinkäsittely (V-real 3D) yhdistyy tarkkaan 600 Hz -laskentaan (Intelligent Frame Creation Pro), kaksoiskuvat jäävät pois ja kolmiulotteinen kuva näkyy loistavan hienosti. Erikoislehdet ovat kehuneet Panasonicin 3D-tekniikkaa. Se perustuu lyhyempään vasteaikaan, joten myös 2D-kuva näkyy laadukkaampana. Se on hellävaraista silmille, sillä jopa 600 Hz:n signaalinkäsittely saa liikkuvan kuvan näkymään terävänä.
Lue uutiset Internetin välityksellä tarvitsematta käyttää tietokonetta. Lataa pelejä tai siirry omalle Facebook-sivullesi. VIERA Connect auttaa nauttimaan Internet-sisällöstä television avulla. VIERA Connect -sovellusten määrä kasvaa koko ajan. Pysyt ajan tasalla Internetin suhteen nyt ja tulevaisuudessa. Mutta ennen kaikkea VIERA Connect on erittäin helppokäyttöinen, jopa uusille Internetin käyttäjille. Se toimii mukavasti olohuoneen sohvalta käsin.
Yhtä mielenkiintoinen kuin muut tekniikat: Sisäisellä digitaalisella virittimellä ja USB-tallennuksella varustetut Panasonicin televisiot tekevät ulkoisen vastaanottimen tarpeettomiksi, joten sähköä säästyy yli 30 wattia.
Television energiankulutusta on aina arvioitava suhtessa sen suorituskykyyn ja ominaisuuksiin. Monipuolinen tekniikka ja erinomainen kuvanlaatu vaativat enemmän sähköä. C-energiatehokkuusluokituksen saanut televisio voi kuitenkin olla erittäin energiatehokas, kun verrataan suorituskykyä sen kuluttamien wattien määrään. Esimerkiksi useita palkintoja voittaneet VT30 NeoPlasma -televisiot tekevät monet muut laitteet tarpeettomiksi, sillä niissä on verkkotoiminnot. Kuvanlaatu on erinomainen.
Yhtenä maailman suurimmista kodinelektroniikan valmistajista Panasonic uskoo edelleen perustajansa Konosuke Matsushitan aikaansa ihanteisiin: Tuotteiden tulee olla innovatiivisia, laadukkaita ja helppokäyttöisiä. Samalla on muistettava kestävä kehitys. Panasonic käyttää energiaa säästäviä tekniikoita luonnonvarojen säästämiseksi ja ympäristön suojelemiseksi. Panasonic auttaa ihmiskuntaa ja luontoäitiä elämään sovussa eco ideas -ohjelmansa avulla.
Auta säästämällä ympäristöä ja rahaaKun valitset televisiota, älä tuijota pelkkää EU-energiamerkintää. Kiinnitä huomiota myös kuvanlaatuun ja komponentteihin. Mieti omia katselutottumuksiasi ja television paikkaa kodissasi. Kun valitset Panasonicin, tekniikka kestää aina tulevaisuuden. Jatkuvat innovaatiot, johtava tekniikka ja monet menestykset erikoislehtien testeissä vuosi toisensa jälkeen todistavat tämän.