DMP-BD85

Blu-ray-soitin


Blu-ray-soitin, joka kytketään langattomasti kotiverkkoon

Tarvitaan jotain ekstraa, jos mielii viedä paikan BD80-soittimeltamme, joka kuluneen vuoden aikana on voittanut lähes kaikki kilpailut, joihin se on osallistunut. Uskallamme luvata, että BD85 lunastaa kaikki odotukset kuvan, äänen, nopeuden ja monikäyttöisyyden osalta – tämä laite on ilman pienintäkään epäilystä Panasonicin toistaiseksi suorituskykyisin Blu-ray-soitin. Aloitetaan monikäyttöisyydestä: BD85 toimii langattomassa verkossa klienttilaitteena, joka ohjaa materiaalia esimerkiksi tietokoneeltasi televisioosi. Mukana toimitettava WLAN-sovitin mahdollistaa soittimen nopean kytkennän kotiverkkoon. Sen jälkeen soittimella voidaan hakea VIERA CAST -toiminnon avulla tiettyjä verkkopalveluja tai DLNA-yhteyden kautta suoratoistaa esimerkiksi valokuvia tietokoneelta – ilman kaapelisotkuja. Nopeus on omaa luokkaansa: soitin kytkeytyy 0,5 sekunnissa valmiustilasta toimintatilaan.

Kuvankäsittelypuolella oma tekniikkamme, palkittu PHL Reference Chroma Processor Plus, on saanut Panasonicin Hollywood Laboratoriesin tekemän päivityksen. Nyt prosessori käsittelee kuvasignaalia entistäkin puhtaammin. Uusi Adaptive Chroma Upsampling -tekniikka on ainutlaatuinen ominaisuus Panasonicin huippusoittimissa. Se skaalaa väritoiston yksityiskohdat tarkempaan resoluutioon kuin koskaan aikaisemmin. Ääniosasto on saanut erityisen kriittisen tarkistuksen uudessa BD85-mallissa. Näkyvin seuraus on kaksi HDMI-lähtöliitintä, jotka mahdollistavat soittimesta eteenpäin lähtevän signaalin jakamisen erikseen ääni- ja kuvaosiin. Toiminto nimeltä HDMI Jitter Purifier vakauttaa äänisignaalia ja vähentää minimiin jitter-särön, jota voi syntyä, kun kuva- ja äänisignaali yhdistetään vahvistimessa. Toiminto nimeltä High Clarity Sound puolestaan sammuttaa analogiset videopiirit pois käytöstä silloin, kun niitä ei käytetä, mikä estää häiriöiden siirtymisen äänsignaaliin (toiminto käytössä BD-, DVD-, CD- ja SD-toiston aikana).

Jos kuuntelet paljon musiikkia, seuraava toiminto tekee sinuun suuren vaikutuksen: Digital Tube Sound on tulosta vuosien tutkimuksesta ja analyysista, jossa perehdyimme putkivahvistimien leimallisen äänen tunnusomaisiin piirteisiin. Nyt osaamme rekonstruoida putkivahvistimien äänen digitaalisessa ympäristössä. Kolmella eri suodattimella voit säätää äänen täsmälleen musiikkiisi sopivaksi, ja vaikutelma on sangen vaikuttava. BD85 sisältää myös 192 kHz:n muuntimen ja 7.1-lähtöliittimet analogiselle äänelle, joten voit toistaa suurirsoluutioista BD-ääntä, vaikka vahvistimessasi ei olisikaan HDMI-tuloliitintä. VIERA CAST -toiminnolla muodostat yhteyden YouTube-, Google Picasa- ja muille valikoiduille verkkosivuille suoraan television näytöstä. *1

Useimmat uusimmat Blu-ray-soittimemme osaavat hyödyntää BD-Live- ja BonusView-lisäpalveluja. Ne voivat olla tietovisailuja, interaktiivisia pelejä ja linkkejä bonusmateriaaliin, jotka liittyvät BD Live-yhteensopivaan Blu-ray™ -levyyn. *2 Etulevyn SD-korttipaikan ja USB-tuloliittimen ansiosta voit nopeasti ja helposti katsella videot, jotka olet juuri kuvannut AVCHD-formaattiin HD-videokamerallasi (SD-korttipaikan kautta), tai JPEG-valokuvat, jotka nappasit digitaalikamerallasi. Blu-ray-soittimemme toistavat tietenkin myös CD- ja DVD-levyt huippulaadukkaasti. Etulevyn SD-korttipaikka helpottaa kuvien esittelyä heti kuvaamisen jälkeen. Laitat vain SD-muistikortin Blu-ray-soittimeen, käynnistät kuvaesityksen ja valitset taustamusiikiksi CD-suosikkisi tai lempimusiikkiasi USB-muistitikulta. Valitse jokin 3 erilaisesta kuvanvaihtotavasta, jotka antavat sukulaisille ja ystäville näyttämällesi kuvaesitykselle viimeisen silauksen.

Älykäs valmiustilakytkin on toiminto, joka nimensä mukaisesti kytkee soittimen automaattisesti valmiustilaan, kun ryhdyt katselemaan televisiokanavia DVD- tai Blu-ray-levyn toiston jälkeen. Sähköä säästävästä valmiustilasta soitin kytkeytyy nopeasti takaisin toimintatilaan Quick Start ON -toiminnon ansiosta, kun avaat television. Soitin sammuu samalla, kun sammutat television. Kun toimintatilana on Quick Start OFF, energiankulutus on vain 0,2 W. 1) VIERA CAST tarjoaa pääsyn valikoiduille verkkosivuille, mutta ei mahdollista internetissä surffailua. 2) BD-ROM-profiili. BD-Live-toimintojen, myös BonusView-toimintojen, täydellistä hyödyntämistä varten jotkin Blu-ray™ -ohjelmat vaativat, että korttipaikassa on SD-kortti, jossa on käyttämätöntä kapasiteettia 1 Gt tai enemmän. Myös laajakaistayhteys saattaa olla välttämätön.




overview