- Full HD -huippumalleissa entistä suuremmat kuvakennot sekä ammattimaiset säädöt ja liittimet

Panasonic tuo markkinoille uusia teräväpiirtoisia videokameroita. Mallistossa on sopiva kamera niin puoliammattimaiselle videotuottajalle kuin koko perheen käyttöön.
HDC-HS300- ja HDC-TM300-teräväpiirtokamerat sopivat vaativaan videotyöskentelyyn. HS300 tallentaa otokset joko 120 gigatavun kiintolevylle tai SD-kortille. Myös mallissa TM300 on kaksi tallennusmahdollisuutta. Kamerassa on SD-korttipaikka ja 32 gigatavun sisäinen muisti, johon mahtuu parhaimmillaan 12 tuntia teräväpiirtovideota.
Uusissa huippumalleissa käytetään Panasonicin ammattikameroista tuttua 3MOS-tekniikkaa, jossa kullekin päävärille on oma kuvakenno. Kennojen koko on kasvanut aiempien mallien 1/6 tuumasta 1/4,1 tuumaan. Kennojen yhteenlaskettu pikselimäärä on 9,15 miljoonaa eli suurempi kuin missään kuluttajakäyttöön tarkoitetussa videokamerassa. Kameroiden valontarve on myös ennätyksellisen pieni, vain 1,6 luxia.
Molemmissa kameroissa on huipputeknisten automaattitoimintojen lisäksi käsisäädöt. Säätörenkaalla ja kytkimillä voi helposti säätää tarkennusta, aukkoa ja valotusta. Kameroissa on myös liitäntä erilliselle mikrofonille.
Kameroissa on kääntyvän LCD-näytön lisäksi erillinen etsin, joka on hyödyllinen esimerkiksi hyvin kirkkaassa auringonpaisteessa kuvattaessa.
Kompaktia laatua
HDC-HS200 ja HDC-SD200 ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan lähes identtisiä mallien HDC-HS300 ja HDC-TM300 kanssa. Niistä on pyritty tekemään mahdollisimman kompakteja jättämällä pois huippumallien sähköinen etsin ja käsisäätötoiminnot.
Erityisen helppokäyttöistä teräväpiirtokameraa tarvitsevalle sopivat hyvin perusominaisuuksin varustetut HDC-HS20, -TM20 ja -SD20. HS20 tallentaa kuvan joko kiintolevylle tai SD-kortille. Mallissa TM20 on sekä sisäinen muisti että SD-korttipaikka. SD20 tallentaa kuvat muistikortille.
Kaikki Panasonicin teräväpiirtokamerat pystyvät kuvaamaan 1920 x 1080-pikselin Full HD -kuvaa.
Kameroiden tallentamaa teräväpiirtoista videokuvaa on helppo katsella joko kytkemällä kamera teräväpiirtotelevisioon tai suoraan SD-kortilta tietyillä Panasonicin TV-malleilla ja Blu-ray-soittimilla. Lisävarusteena saatavan polttavan DVD-aseman avulla videon voi yhdellä napin painalluksella siirtää kamerasta DVD-levylle alkuperäisessä AVCHD-formaatissa. Näitä teräväpiirtolevyjä voidaan katsella joko Blu-ray-soittimella tai kytkemällä DVD-asema kameraan ja kamera televisioon.
Uudet videokamerat tulevat Suomessa kauppoihin kevään aikana. Kameroiden hinnat ilmoitetaan myöhemmin.
Panasonicilta videokamerat luonnonystävälle ja kovaan menoon
Pitkä zoomi tuo linnut ja eläimet lähelle. Mallistossa myös veden- ja iskunkestävä videokamera
Luonnossa liikkuvat arvostavat Panasonicin uusia, pitkällä optisella zoomilla varustettuja videokameroita. SD-kortille tallentavassa SDR-S26-mallissa ja kiintolevyllä varustetuissa SDR-H90- ja SDR-H80-kameroissa on 70-kertainen optinen zoomi. Sen ansiosta on helppo ottaa lähikuvia kaukanakin olevista linnuista ja villieläimistä.
Panasonicin uusissa videokameroissa on entisestään parannettu O.I.S-kuvanvakain, joka vähentää ratkaisevasti kuvan tärinää ja heilumista etenkin pitkällä polttovälillä kuvattaessa. Kaikissa kolmessa mallissa on edistyksellinen ja erittäin helppokäyttöinen iA-automaattitoiminto. Se tunnistaa kohteen tyypin ja valitsee automaattisesti tilanteeseen parhaiten sopivan kuvausohjelman.
S26- ja H80-kameroita on saatavana neljää eri väriä.
Vedenpitävä ja iskunkestävä
Paljon luonnossa liikkuvalle ja aktiiviselle kuvaajalle - sekä lapsiperheille - sopiva kamera on iskunkestävä SDR-SW21. Se on vesitiivis kahteen metriin asti, myös merivedessä. Lisäksi kameran rakenne on pölysuojattu. Kamera kestää pudotuksen kovalle alustalle 1,2 metrin korkeudelta. SW21 on ihanteellinen lomakamera, jonka voi huoletta viedä uimarannalle sekä hiihtoladuille ja -rinteisiin.
Pientä kameraa arvostavalle matkailijalle sopii hyvin ultrakompakti ja kevyt SDR-S15. Kamera mahtuu taskuun ja pieneen käsilaukkuun, joten se on helppo pitää mukana kaikkialla. Myös siinä on erittäin helppokäyttöinen iA-automaattitoiminto.
Helposti YouTubeen
Kaikissa nyt julkistetuissa uutuuskameroissa on VideoCam Suite -ohjelmisto, jonka avulla kuvatut videot on helppo ladata YouTubeen.
Useimpien Panasonicin videokameroiden video- ja stillkuvia, myös teräväpiirtokuvaa, voidaan katsoa joko kytkemällä kamera teräväpiirtotelevisioon tai suoraan SD-kortilta tietyillä Panasonicin TV-malleilla, DVD-tallentimilla ja Blu-ray-soittimilla. Lisävarusteena saatavan polttavan DVD-aseman avulla teräväpiirtovideon voi yhdellä napin painalluksella siirtää kamerasta DVD-levylle alkuperäisessä AVCHD-formaatissa. Näitä teräväpiirtolevyjä voidaan katsella esimerkiksi Blu-ray-soittimella.
Uudet videokamerat tulevat Suomessa kauppoihin kevään aikana. Kameroiden hinnat ilmoitetaan myöhemmin.
Panasonicin videokameroita myyvät hyvin varustetut kodintekniikkaliikkeet.