Panasonic tuo heinäkuussa myyntiin Blu-ray-soittimen, joka pystyy yhdistymään Internetiin BD-liveyhteydellä. DMP-BD50-soitin tarjoaa myös huipputasoisen kuvan- ja äänenlaadun, joka kilpailee parhaiden elokuvateattereiden kanssa.
DMP-BD50 on varustettu Ethernet-verkkoliitynnällä. Sen avulla laite voidaan kytkeä Internetiin. Tulevaisuudessa verkosta voidaan ladata soittimelle vaikkapa kuvamateriaalia ja elokuvien tekstityksiä. Blu-ray-levyille tuotetaan bonusmateriaalia, joihin voi sisältyä esimerkiksi verkossa käytäviä tietokilpailuja, ja joiden avulla voidaan liittyä ryhmäpeleihin verkossa.
DMP-BD50 tukee Blu-ray-yhteisön määrittelemää Final Standard Profilea,
eli 1.1-profiilia. Se mahdollistaa erittäin monipuolisten ns. Bonusview-lisämateriaalien katsomisen ja lisätietojen saamisen näyttelijöistä ja kuvauspaikoista elokuvan aikana.
Uusia ekstratoimintoja ovat mm. kuva kuvassa -toiminto, jonka avulla voidaan valita erilaisia kommenttiraitoja. Ohjaaja tai näyttelijä voi ikään kuin seistä kuvan edessä ja osoittaa tiettyjä yksityiskohtia selostuksen aikana.
Backstage Pass -toiminto tarjoaa lisätietoja elokuvan henkilöistä, paikoista tai esineistä. Valitsemalla korostetun kohdan kaukosäätimellä aukeaa lisätietoikkuna.
Piirretyissä tai muissa elokuvissa, joissa ääni on dubattu, voidaan kurkistaa studioon, jossa ääninäyttelijät työskentelevät. Audio Mixing -toiminnolla voidaan valita kuunneltava ääniraita, joko pääikkunasta, lisäikkunasta tai molemmista yhtä aikaa.
Uusien toimintojen lisäksi myös kuvan ja äänen laatu on entisestään kehittynyt. Panasonic Hollywood Laboratory PHL on tehnyt yhteistyössä filmiteollisuuden kanssa uuden UniPhier - digitaaliprosessorin. Se parantaa kuvan pieniä yksityiskohtia selventämällä värien rajakohtia ja mahdollistaa ainutlaatuisen tarkan äänentoiston käyttämällä Audio Re-masteria ja muita johtavia ääniteknologioita. 1080/24p-toisto näyttää Blu-ray-elokuvat samalla 24 kuvan sekuntinopeudella, millä ne esitetään elokuvateattereissa.
Laite on HDMI 1.3 -yhteensopiva ja pystyy sisäänrakennetun dekooderin avulla tuottamaan Dolby TrueHD- ja DTS-HD-äänet bittivirtana ilman pienintäkään häviötä äänen laadussa. Äänen välittämiseksi muihin laitteisiin soittimessa on sekä koaksiaalilähtö että nopea 50Mbps optinen lähtö.
DMP-BD50:llä voidaan katsella myös teräväpiirtokuvaa tallentavien HD-videokameroiden kuvaa. Laite pystyy toistamaan levyjä, joihin on tallennettu useiden valmistajien tukeman AVCHD-standardin mukaista videokuvaa.
Uutuussoitin toistaa luonnollisesti kaikki muutkin DVD- ja CD-formaatit, mukaan lukien DivX- ja MP3- tiedostot. SD-korttipaikan ansiosta digikameralla ja videokameralla kuvattuja valokuvia ja videoita voi katsella helposti ja nopeasti. Kamerat voi liittää Blu-ray-soittimeen myös HDMI-liitännällä.
VIERA Link -ohjauksella kaikkia Panasonicin televisioita ja kotiteatterilaitteita voidaan käyttää samalla kauko-ohjaimella. Kun esimerkiksi Blu-ray-soitin on kytketty televisioon HDMI-kaapelilla, voidaan laite käynnistää ja televisio asettaa näyttämään Blu-ray-soittimen kuvaa yhdellä napin painalluksella. Blu-ray-soitin ja muut kotiteatterilaitteet voivat olla vaikkapa kaapissa piilossa, sillä komennot välittyvät HDMI-kaapelin kautta.